Virallinen nimi: Feu Puente Bonito
Kutsumanimi: Fanny
Rotu: shetlanninponi
Säkäkorkeus: 98cm
Sukupuoli: ori
Väri: ruunikonkimo(rnkm)

Ikääntyminen: real*
Syntynyt: 12.12.08 (täytti 3v 12.06.09)

Hei vain, olen Feu Puente Bonito, ja jo nimestä voit päätellä minun kuuluvan ponikansaan. (Boni-to, tietysti.) Lempinimeltäni olen myös Feu Puente Bonito. No, okei, voi minua kutsua myös Fannyksi. Olen vieläpä parasta ponirotua, olen shetlanninponi, minkä mukainen kuulemma luonteenikin. Minäkö muka jääräpäinen? Eikö se muka ole normaalia, että tahtoo tahtonsa läpi, ja eivät kaikki sitä paitsi ole mitään pinkkiin puettuja haliponeja. Paitsi että olen "jääräpäinen" olen myös erittäin rohkea, kuin leijona. En pelkää katsastaa puskan taakse, niin kuin ehkä kaverini. En myöskään pelkää vaikkapa uutta heinäpaalia tarhassani tai pesukarsinaan menemistä. Tosin, ehkä pelissä on myös uteliaisuutta, vaikka en sitä koskaan kehtaakaan myöntää, rohkeus on miehisempää! Silti en voi koskaan vastustaa kiusausta kurkistaa jännittävän heinäpaalin taakse tai ihmetellä pesukarsinan saloja.. Voithan sinä kokeilla minua määrätä, mutta onnistutko..? Tuskin.

Millainenko olen hoitaa? No, tykkään toki huomiosta ja harjauksesta, mutta myös jekuista. Varo vaan, kun vaikka putsaan kavioitani - en voi vastustaa kiusausta vähän härnätä ja puraista takamuksestasi! Top-kymmenen pilailuihini kuuluu myös ehdottomasti liikkumalakko taluttaessa, karsinassa tai missä vain, harvoin kumminkaan kehtaan sitä tehdä isomman yleisön edessä. Kerrotaan vielä kestosuosikkini: töniminen! Varsinkin pienemmät harjailijat horjahtavat mukavasti, kun tökkään vähän turvalla tai alan hangata päätäni heitä vasten. Mutta älä ota sitä vakavasti, leikkiä se vain on, en ole ilkeä, satun vain omistamaan huumorintajun! Sitä en unohda muissakaan tilanteissa, esimerkiksi varustamisessa. On kiva laittaa hampaat yhteen ja kuunnella maanittelua avata suu, että kuolaimet saadaan sinne. Yleensä tosin en jaksa kovin pitkään temputella, sillä tahdon kyllä nopeasti "työhön", eli vaativaan ratsun hommaan. Satulan laitto on kohtuullisen helppoa, tosin siinä vaiheessa alan olla jo hiukan kärsimätön. Taluttamiseni onnistuu myös hyvin, oli paikka sitten mikä vain. En säiky - älä unohda, olen rohkea poni herra! En myöskään rynni tai hidastele turhia. Muistan kyllä, kuka on pomo: minä! Usein seuraan taluttajaani, mutta jos mieli alkaakin tehdä vaikka kauroja naapuri karsinasta, niin miksi seurata taluttajaa omaan koppiin, kun voin yhtä hyvin vierailla viereisessä..? Pestessä saatan aluksi vähän tanssahdella (uljaasti & orimaisesti), koska se näyttää hienolta! Tykkään vedestä, joten peseminen on helppoa. Pesun jälkeen ravistelen aina kuin koira, että kaikki saisivat samalla mitalla takaisin ja kastuisivat myös!

Ratsastaessa osaan tietysti kaiken, tai no, helppoon a:han asti. Ratsun hommassa toimin erittäin mielelläni, ja vauhtia riittää vaikka muille jakaa. (Tosin, miksi antaisin sen muille, kun voin itse nauttia tuulen humusta korvissa, harjaksen liehumisesta ja ratsastajan yrityksistä pysäyttää, kun laukkaan maastossa kohti tuntematonta...) Kuuntelen normaalisti hyvin pohkeita, ja useimpia muitakin käskyjä. Voltit osaan mennä juuri oikean muotoisiksi ja symmetrisiksi, sekä oikean kokoisiksi. (Tämä taito onkin hyödyllinen tammoja piirittäessä!) Kulmat menen kentällä ja maneesissa huolellisesti. Esteillä olen myös tosi hyvä, hyppään jopa 60 senttiä! Saatan joskus vähän pelleillä ja pukitella, mutta tätäkään en kovin kehtaa, jos on paljon yleisöä, olenhan uljas poni. Kiellän esteillä tosi harvoin, sillä enhän minä tällä vauhdilla pystyisikään. Kiidän nimittäin kuin gepardi, ennen kuin huomaatkaan este on jo ohi ja olen seuraavalla! Vauhdinpuutteen takia en siis kisoissa koskaan häviä. Siinä vauhdissa vaan tulee joskus - hömm, öhh - pikkuruisia kolahduksia, jos en saa askellusta sopimaan. Maastoesteillä olen oppinut olemaan hiukan varovaisempi, sillä ei ole niitä tippuvia puikkoja (puomeja, kai) ja ei ole niin kiva juosta päin kiinteitä juttuja. Maastoesteillä hyppään tosin vähän matalammalta. Muuten maastossa olen varmajalkainen, vauhdikas ja tietysti rohkea; en hypi mistään turhista ilmaan tai pelkää jotain pupujusseja! Uittaessa hypin ja loikin innosta, sillä vesi on kivaa! Kuten pestessäkin, niin myös uiton jälkeen ravistelen itseäni - on siinä moni ratsastaja meinannut lentää!

Kuten aiemmin jo kerroin, niin kisoissa, yleisön edessä, en kehtaa kovin pelleillä. Pitää olla lumoava, ylväs, orimainen ja tietysti hurmata kaikki tammat ympärilläni. Itse suorituksessa yritän käyttää koko aivoni hommaan, eikä esteilläkään virheitä tule niin paljon, koska vauhtikaan ei ehkä ole ihan hirveän huimaa. Yleisöstä kuuluvat äänet tai muut hevoset eivät minua yleensä haittaa, tosin tullessa kisapaikalle ne saattavat hiukan... hämmentää. Tulemisesta puheen ollen minut on aika vaikea saada menemään traileriin - tiedän, että edessä on keikkuva, koliseva ja mörisevä juttu. Ehei, en vieläkään pelkää, vaan - hömm - en pidä siitä. Pelkoni yleensä häviääkin, kun olen kopistellut ihmeellisen rampin ylös autoon, missä olo tuntuukin ihan mukavalta - kunnes se käynnistyy ja liikkuu! Silloin saatan hirnahdella ja hörähdellä kysyvästi, mutta pikku hiljaa totun, varsinkin jos on kaveri mukana. Perillä saatan kiilata vähän rampilla taluttajani ohi, sillä pitäähän tämmöisen ponin päästä pian kaikkien ihailtavaksi!

Eläinlääkäri - no, ehkä rohkeuteni sittenkin pettää joskus. Kun tämä hyvin muistamani henkilö astuu talliin saatan vähän kierrellä karsinassani ja kuopia maata, ties mitä tällä kertaa! Sairastun tai saan jonkun ihme piikin tai sieraimen venyttimen aina, kun tuo heppu tulee katsomaan minua. Taidan jo aavistaa sen ennalta, nimittäin saan aina ähkyn tai jotain. Ja kappas! Aavistan myös, jos eläinlääkäriheppu on lähtemässä, sillä olo muuttuu yleensä paremmaksi! Kengittäjä on myös huono juttu, mutta ei yhtä huono kuin eläinlääkäri. En vain millään jaksaisi seisoa koipi pitkällä siinä tunteja, viikkoja, joskus menee jopa kuukausia! Ilman vettä ja ruokaa. Olen aina ihan nääntynyt kengittäjän vierailun jälkeen. Onneksi sentään saan silloin uudet, hienot kengät ja joskus myös tilsakumit - ei tarvitse liukastella talvisin lumikokkareet jaloissa..

Vaellusreissu:
Edessä on kaunis islantilainen seutu upein maisemineen. Jokia sulattautuu pitkin vihreitä reheviä niittyjä. Nousen Fannyn selkään. Se on jo lähdössä ilman minua muiden hevosten kanssa,mutta käsken sen väkisin pysyä aloillaan. Jalustimet saatuani Fanny lähtee jo kirimään muut hevoset. Ripakasti se pysyy etupäässä. Ensimmäisen joen ylittäessä Fanny jää hetkeksi seisomaan, ikäänkuin epäroiden, mutta hyppää pian oikean loikan pienen joen yli ja jatkaa reipasta käyntiään. Seuraavaksi tulee loiva ylämäki, joka on täynnä vaaleita kukkasia. Mäen päälle päästyämme nostamme laukan. Fanny tekee sen mielellään, kuten aina ja pysyy muiden kintereillä mukavasti. Seuraavaksi tulee taas loiva ylämäki jota seuraa tasainen niitty, jossa on muita hevosia. Nostamme laukan aitauksen ohi, toisten hevosten laukaten aivan vieressämme. Pian joudumme kuitenkin jättämään nuo hevoset ja suuntaamaan metsikköön. Hidastamme vauhtiamme ja taputamme hevosiamme kiitokseksi. Annan Fannylle pitkää ohjaa ja annan sen höristellää turhat pölyt pois kurkusta. Metsässä on hiekkainen ja siisti tie jota menemme ehkä noin kilometrin. Seuraavaksi tulee pieni asuinalue, jossa saamme levähtää ja juottaa hevosemme Fanny saa huomiota pienemmiltä asukkailta paljon. Levähdettyämme jatkamme taas matkaa kohti kiertoreittiä. Pian Fanny nostaa yllättäen laukan, muut hevoset perässään. Laukkaamme yllättävän pitkän matkan kohti meren rantaa. Meren rantaan ei matka lopu. Hevoset innostuvat leikkimään hetken vedessä, mutta suostuvat jo pian ravaamaan eteenpäin. Seuraava levähdyspaikka on avarampi maasto, jonne on asetettu juottoaltaita ja kuivaa heinää. Hevoset saavat parintunnin ajaksi varusteet pois ja nauttia hetken upeasta ilmasta. Vien Fannyn polskuttelemaan läheiseen jokeen, jossa se sählää hetken aikaa. Pian meidän tulee taas jatkaa matkaa kohti leiriä. Tässä vaiheessa Fanny tuo esiin orimaisen luonteensa ja päättää näykkäistä viereistä pojua jalasta. Pieni takaisku on kohdallaan, mutta Fanny ehtii juosta kauemmas. Viimiset laukan nostot ovat nyt kohdallaan. Fanny nostaa laukan ensimmäisenä hypäten samalla kahden tai kolmen tukin yli. Leiri näkyy jo ja vauhti pikkuhiljaa hidastuu. Perillä ollaan. Fanny hengähtää syvään avaessani sen satulavyön. Päästän Fannyn suoraan laitumelle ja seuraavaksi pesen orin perusteellisesti. Poni menee laukaten rouskuttamaan heinää ja leikkimään muiden kanssa.

Luonne © Aimer

*: kolmanteen ikävuoteen saakka 2 IRL -kuukautta on 1 vuosi.